keskiviikko 4. marraskuuta 2015

HSKH:n kisat 25.10

Mä en oo nyt vähään aikaan päässyt päivitteleen tänne. Hirveesti on ollut kaikkee tekemistä. Koirien kanssa ollaan treenailtu aika paljon (treeneistä lisää myöhemmin), ja Bambi pääsi JAU:n tuplahyllyn jälkeen rallattelemaan kisakentille, kun meidän oma seura HSKH järjesti kilpailut 25.10.

Tuomarina kilpailuissa toimi Petteri Kerminen, jonka radoista tykkäsin kovasti. Olin töissä lauantaina, kun 3-luokka kilpaili, ja kiinnitin jo silloin huomiota kivoihin ratoihin. Radoilla sai todellakin juosta, jolloin vauhti toi omat haasteensa.

Sunnuntaina oli sitten meidän vuoro kilpailla. Kakkosille oli tarjolla kaksi agilityrataa (yäääh, haluisin niin hypärille pitkästä aikaa), joista ensimmäinen näytti tältä:


20151025_HSKH_2D

Rata vaikutti meille suht. helpolta. Ainoastaan alun ohjaus mietitytti. Lähes kaikki ohjasivat sen perus valssilla, mutta tiesin et jos itse teen niin, niin Bambi syöksyy puomille. Otin 2-hypyn sitten niistolla, joka toimi siihen kohtaan hyvin. Matka meinasi kuitenkin tyssätä keinulle, kun se jostain syystä pelotti Bamsea kovasti. Ihme juttu, kun aina nimenomaan tuolla samaisella kentällä juuri tuo keinu saa pelkoreaktion aikaan, ja Bambilla meinaa mennä myös keinu ja puomi sekaisin.. Outo juttu. En oo keksinyt sille vielä selitystä.
Matka jatkui muurin kautta kepeille, jotka Bambi luki hieman haastavammasta avokulmasta aivan loistavasti. Sitten kävi niin, että Bambi törmäsi (???) viimeiseen keppiin, ja kiersi sen sitten väärältä puolelta. Vilkaisin tuomaria, joka ei ilmeisesti ollut huomannut pörriäisen vauhdista johtuen pujotteluvirheitä, koska kädet pysyivät alhaalla. Jatkettiin sit muina miehinä rataa. 8-9 väliin persjättö, jonka jälkeen suunnattiin puomile, josta pikkumusta kaahasi muina miehinä ohi. Mä luulen et syy tähän oli nimenomaan toi keinupelko, koska sit kun sain sen puomille, niin luuli selvästi aluksi olevansa keinulla. Puomilta saatiin siis kielto. 11-putken jälkeen otin riskin, ja jätin Bambin yksin suorittamaan A:ta, mitä en ole koskaan kisoissa tehnyt. Ja ei dääm miten hienon juoksarin se teki!!!! Mä kaahasin täysillä tekeen sokkarin 14-15 väliin, ja kerkesinkin vielä! Huisii. 15-hypylle tein vastakäännöksen, ettei Bams painele putkeen. Vastakäännös toimi tuohon kohtaan hyvin. Sitten paineltiin täysii loppusuora. Hyvä fiilis radasta jäi, vaikkakin saatiin tulokseksi 5.

Sitten oli luvassa seuraava agilityrata:


20151025_HSKH_2E


Rata oli huomattavasti teknisempi mitä edellinen, ja pituuttakin löytyi ihan kivasti 175m. Alkusuoralla jätin taas Bambin yksin A:lle, jälleen tuloksena ihan loistava juoksari. Lähetin sen kaukaa 7-putkeen, jotta olin 8-hypyn toisella puolella tekemässä jarrutusta, kun Bambi paineli tulemaan putkesta. Ihan hyvin kääntyi 9-hypylle. Keinu taas vähän jännitti, mutta teki sen huomattavasti reippaammin kuin edellisen. Lähetin mustiaisen renkaalta hakemaan itse kepit, joiden hakeminen onnistuikin hienosti. Siitä muurin yli ja pienellä vedolla oikeaan päähän 16-putkea. 17-hypylle mun oli tarkoitus tehdä saksalainen, mutta se sitten vauhdin huumassa unohtui, joten tein takaaleikkauksen puomille (jota ei olla itseasiassa koskaan treenattu) ja toimi sekin ohjaus. 11-hypylle tiukka jarru ja valssi, ohjaus oli ihan myöhässä joten käännös valahti, mutta sain kalasteltua Bampulan takaakiertoon. Maaliin päästiin siis puhtaalla radalla! Sijoituimme toisiksi ja osallistujia oli tarpeeksi suuri määrä siihen, että myös toiseksi sijoittunut sai LUVAn, wiiiii!





Viime viikonloppuna taukoiltiin kisoista, mutta ensi sunnuntaina onkin sitten I-HAH:in kisat luvassa. Ilmoittauduin kaikille kolmelle radalle, eli me päästään sinne hypärillekkin pitkästä aikaa, jee!

Huomasitteko muuten, että muokkailtiin blogin ulkoasua vähän syksyisemmäksi? Mitäs mieltä ootte? :)