keskiviikko 14. lokakuuta 2015

Kisaviikonloppu

Moikka ja kivaa keskiviikkoa! Niinkuin jo edellisessä postauksessa kerroinkin, niin viikonloppu meni meillä aikalailla itse kisatessa + kisoja katsellessa. Osallistuttiin ensimmäistä kertaa agilityradoille, ja pakko myöntää et mä olin aika kauhuissani kun odotin mitä tulevan pitää :D


Lauantaina 10.10. startattiin siis molemmilla agiradoilla. Hypäriltä meillä oli jo LUVA taskussa, joten sinne ei mielestäni ollut mitään järkeä osallistua.
Koiria oli ilmoitettu ihan kivasti. Olisko A -radalle 11 ja B -radalle 12, jos en ihan väärin muista. Molemmat radat tuomaroi Anne Savioja.

A-rata näytti suunnilleen tältä:

anne 1
Rata on vain suuntaa antava, alunperin Anne Saviojan käsialaa.

Tutustuessa rataan päätin heti, että otan alun kepit umpikulman puolelta, kun se on mulle niin paljon helpompi. Siitä sit takaaleikkauksella putkeen. Muuten radassa ei ollut mitään kummallisempaa 5-hyppy vähän jänskätti, että kaarrattaako koira kepeille asti siinä. Ja tottakai kontaktit jännitti, kun kyse oli ensimmäisestä agilityradasta!
Itse radasta mulla ei valitettavasti ole videota. Alku meni hyvin 8-putkelle asti, jonka Bambi kiersi (???). Myönnän etten kauheen huolellisesti sitä sinne ohjannutkaan, mutta putki-imuinen pampula löytää yleensä putket kulmasta kuin kulmasta. Ihme juttu. Sen jälkeen Bambi otti kiellon 9-putkelta. Tässä vaiheessa kartturi oli vähän kysymysmerkkinä, puhumattakaan siitä kun jouduin vielä ottamaan pari uutta yritystä ennen kun sain sen sinne :D Whaaaat. Varmasti näille kielloille löytyis omasta ohjauksesta joku järkeenkäypä selitys, mutta kun ei ole sitä videota. No mutta. Tosiaan kieltojen välissä turhautunut turkis hyppäsi 7-hypyn uudelleen, joten siitä HYL. Loppurata sujui kuitenkin hyvin.
Kuulin maaliin päästyämme, että monet muutkin olivat ottaneet ihme kieltoja noilta putkilta, ehkä koirat näki jonkun oman mörön siellä :D
Mutta hei, pääasia että kontaktit menivät oikein nätisti! Hieno Bams 


B-rata näytti sitten about tältä:

anne 2
Tämäkin rata vain suuntaa antava ja alunperin Anne Saviojan käsialaa.

Rataantutustumisessa pisti vähän mietityttämään, että miten saan kalasteltua koiran tuon 6-putken jälkeen ilman, että se syöksyy täysillä seuraavaan putkeen. Toinen juttu oli kun tullaan ulos 12-putkesta, että saa takaaleikkauksella koiran oikeaan päähän putkea nro13. Aika suora linja sinne oli, mutta siitä huolimatta vaikka kuinka monet koirat syöksyivät sinne toiseen päähän.
Rata meni ihan hyvin. Ei nyt nopein rata mitä ollaan tehty, mutta sujuva. Kontakteissa ei taaskaan mitään ongelmaa (JEEEEE), ja noi kohdat mitä tutustumisessa mietin ongelmiksi, eivät olleet meille ongelmia, jippikayjei!
Nollahan se sieltä napsahti ja ihan ok ajalla, joka riitti 2. sijaan.






Sunnuntaina 11.10 otettiinkin nokka kohti Turkua, kun Bambi starttasi ATT:n kisoissa, jälleen kahdella agiradalla. Oli ihanaa, kun 2-luokka starttasi ensiksi aamulla ja 1-luokka vasta niiden jälkeen. Vielä kun järjestys oli medi-maksi-mini, niin ei ollut mikään kiire aamulla.
Hallilla oltiin Liedossa jo hyvissä ajoin ennen oman luokan alkua, kerettiin käydä lämppälenkki kaikessa rauhassa, ja katsoa kisojakin! Luksusta. Mindyn kasvattaja Heidi tuli hallille moikkaamaan ihanan Ginny -pentunsa kanssa!! Ginny on kyllä ihan syötävän söpö pieni krokotiilin poikanen naskalihampaineen  Mun pentukuume kasvaa kasvamistaan..
Kisat käytiin sunnuntaina käänteisessä järjestyksessä, eli ykkösten C-hypäri oli ennen agilityratoja. Sitten kun agiradat starttas, niin sai vielä rauhassa katsella medit ja maksit ennen rataantutustumista, oli kiva nähdä vähän etukäteen mitkä kohdat osoittautui haastaviksi!

Tuomarina ATT:n kisoissa toimi tosiaan Jari Suomalainen, ja ensimmäinen (B) rata näytti suurinpiirtein tältä:

jari 1
Piirros vain suuntaa antava, alunperin Jari Suomalaisen käsialaa.

Kauheesti mitään muuta haastavaa radassa ei ollut, kuin keppien jälkeinen elämä. Mä oon hirveen vähän tehnyt mitään puolenvaihtoja keppien jälkeen, joten tuo kohta vähän mietitytti. Inhoon tehdä sellaisia ohjauksia kepeillä, jossa kadotan koiran hetkeksikkään (kuten persjättö), vielä ihan niin kova luotto ei nimittäin ole pujotteluvarmuuteen. Yksi vaihtoehto olisi myös ollut pitää koira oikealla puolella ja tehdä takaaleikkaus hypyllä nro13, mutta linja olisi kärsinyt. Mä päädyin rataantutustumisessa sitten tehdä valssin keppien päässä.
Kun meidän vuoro koitti, oli Bambilla hirveesti virtaa, ja vähän huolellisuus jäi puuttumaan suorittamisesta. Harmiksi eka rata ei taaskaan tullut videolle (tack Andreas :D).. A oli kuitenkin ihan super, paras tähän mennessä! Pidensi kivasti laukkaa ja rytmi osui just täydellisesti. Puhdasta rataa tehtiin kepeille asti, kunnes en antanut Bambin rauhassa hakea väliä, vaan lähdin etenemään valssiin kerkeäminen mielessä ennen kuin Bambi oli lukinnut oikean välin. Siitä kielto. Mä vähän ton kiellon jälkeen rohkaistuin kun tiesin että vitonen alla, ja päätin sitten kun otin kepit uudestaan mennä reippaasti edelle ja tehdä tuon kohdan persjätöllä. Ja ai vitsi se toimi hyvin! Täytyy uskaltaa ottaa riskejä jatkossakin, ja ylipäätänsä ottaa tuollaiset kohdat treeniin. Loppurata meni hyvin, siinä nyt ei ollutkaan mitään ihmeellistä.
Maaliin juostiin siis tuloksella 5 ja sijoituttiin toisiksi ainoan 0-tuloksen tehneen koirakon jälkeen.

Sitten koitti A-rata, joka näytti suunnilleen tältä:

jari 2
Jälleen suuntaa antavaa matskua, alunperin Jari Suomalaisen käsialaa.

No nyt ne sit meni kantaan sen ihanan renkaan sinne radalla, saatoin sisäisesti päästää pari ärräpäätä ;) Se nimittäin tarkoitti sitä, että mun pitää jäädä lähettämään Bambi renkaalle (ei kestä vielä vedätystä), ja yritä siinä sen jälkeen sit keretä ton tykinkuulan perään.
Radalle lähdin kieltämättä vähän epäilevin mielin. Bambi loikki ympäriinsä "täysiitäysiitäysiitäysii" -meiningillä kun talutin sitä radalle, ja mietin et mitä tästä oikein tulee. No, voin kertoa et toi sen meininki kyllä näkyi radalla. Neiti päätti sitten juosta ja kaarrattaa oikein koko rahan edestä :D Omalta osalta rata meni kalastellessa tuota pässinpäätä oikeille hypyille, mutta jollain ihmeenkaupalla sain ongittua sen oikeille esteille oikeassa järjestyksessä, renkaankin se hyppäsi oikeasta reiästä ja maaliin juostiin 0-tuloksella.

Mikään kaunis rata se ei todellakaan ollut, mutta nolla kun nolla ja aika riitti luokkavoittoon, saatiin viimeinen LUVA ja sitä kautta napattiin myös sertifikaatti ja menolippu 2-luokkaan! :) Ei mikään turha reissu siis!







Aika huikeeta, että luokkanousuun ei tarvittu kuin 6-starttia. Joista joka toinen oli siis LUVA. Ensimmäisen ja viimeisen LUVA:n välillä aikaa kului kokonaiset 2 viikkoa. :D On tuo mun pikkumusta vaan niin super! 

En ollut ihan varautunut tähän, ja laittelinkin maanantaina ensi viikonlopun JAU:n kisojen koetoimitsijalle viestiä, jos he voi vaihtaa Bambin 2-luokan listoihin.
Ensi lauantaina mennään siis katsomaan, että miltä näyttää meininki kakkosissa! Hauskaa :)

6 kommenttia:

  1. Paljon onnea luokkanoususta! Teidän meno näyttää sujuvalta ja varmalta :)

    VastaaPoista
  2. Upea juttu! Onnea superisti!! Taisin nähdä teidät tuolloin Ojangossa kun olin katsomassa parin tutun ratoja mutta en sitten uskaltanutkaan tulla moikkaamaan XD Bambi on kyllä niin ihana kun se on niin innoissaan <3 Tsemppiä teille tuleviin kisoihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos hirveesti!! ♥ Ja voi höpsö, mua saa ja pitää tulla aina moikkaamaan! ;) On aina kiva tutustua teihin lukijoihin! ♥

      Poista
  3. Onnea luokkanoususta! Ootte kohta jo kolmosissa ;) Siinä ei kestä kauan, kun on taitava koira ja hyvä ohjaaja! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tosi paljon kivasta kommentista!! ♥ Tosin en usko, että meitä nähdään kolmosissa vielä hetkeen ;)

      Poista