tiistai 19. huhtikuuta 2016

Hei hei mitä kuuluu

12952854_1139558329430067_2003847329_o

Pitkästä aikaa. Tätä pitkää taukoa en ala sen kummemmin puolustelemaan, ei ole vaan huvittanut kirjoittaa. Tää kevät on ollut enemmän ja vähemmän täynnä pettymyksiä, ja ajattelin et mielummin oon kirjoittamatta, kun tulen tänne vuodattamaan kaikkia negatiivisia juttuja. Nyt kuitenkin, kun aurinkokin on alkanut jo paistamaan, pahimmat pettymykset alkavat olla takana päin, lumet ovat sulaneet ja kesä jo melkein siintää nurkan takana, niin ajattelin taas herätellä tätä blogia henkiin!

12941221_1139558422763391_278580258_o

Tammikuu oli hyvä kuukausi koirasaralla. Mindy nousi 2-luokkaan ja Bambi 3-luokkaan. Vaihdettiin edustusseuraa. Treenailtiin paljon ja tuli ahaa-elämyksiä ja onnistumisia. Pidettiin hauskaa ja ulkoiltiin paljon. Helmikuukin oli kiva. Kisattiin Bambin kanssa ilman paineita kolmosissa, oli hauskaa testata omia- sekä koiran taitoja vaikeammilla radoilla, vaikka hyllyä pukkasi. Mindy astutettiin helmikuun lopulla ihanalla uroksella, astutusviikko oli täynnä jännitystä, mutta hyvillä mielin jäätiin odottamaan ultraa, kun astutuksen jälkeiset merkit tiineydestä olivat todella selvät.

12970257_1139558649430035_424891756_o

Maaliskuussa meidän Kirkkonummen talosta löytyi hometta. Alettiin etsimään uutta asuntoa, kun edellisestä muutosta oli kulunut vasta muutama kuukausi.
Mindyn ultra oli n. puolessa välissä maaliskuuta. Sinne lähdettiin tottakai jännittäen, mutta odottavin mielin. Mindy oli tosiaan nirsoillut astutuksesta lähtien. Nisät olivat punaiset ja turvonneet, käytös muuttunut jne. Eläinlääkärikin totesi heti ultrauspöydällä, että näyttääpä lupaavalta. Kun masua alettiin ultraamaan, ell sanoi että: "heti täällä joku musta mollukka näkyy!" Tämä musta mollukka oli virtsarakko. Kohtu oli kuitenkin tyhjä.
Tämä oli tosi surullinen juttu, joka harmittaa vieläkin. Ajankohdallisesti pentuprojekti olisi ollut niin täydellinen tähän kohtaan. Lisää astutuksen etenemisestä ym. voi lukea Heidin blogista --> KLIK

12959318_1139549049430995_474327900_o

Käytiin Mindyn kanssa eläinlääkärissä viime viikolla, kun valeraskausoireet eivät vaan helpottaneet. Mindy alkoi pari viikkoa sitten kovasti petailemaan, uusimpana nyt ovat tulleet nämä "pennut" (=lelut, sukat, vaatteet you name it) joita mennään hoitamaan pesään. Mindy alkoi myöskin juomaan ihan järkyttäviä määriä.
Mun suureksi kauhuksi ell alkoi epäilemään kohtutulehdusta. Ultrattiin Mindy vielä kerran, ja otettiin näyte värkistä tulevasta eritteestä. Suurimmaksi osaksi eritteestä löytyi vain hiivaa, mutta myös joitakin bakteereja. Ell kehotti seurailemaan ja mittaamaan kuumetta. Jos muutosta voinnissa tapahtuu, niin eläinlääkäriin. Valeraskauden hoitoon saatiin myös ohjeita, pesä täytyy rikkoa, "pennut" viedä pois ja piilottaa, sekä yrittää saada koira riehumaan.

12962666_1139561322763101_1238437749_o

Mun mielestä Mindyn vointi on mennyt parempaan suuntaan. Käytiin sunnuntaina epiksissä, koska mikä muu saisi paremmin pikkukoiran ajatukset muuallle kuin aksa :) Oli ihan mahtavaa päästä rallattelemaan Mindyn kanssa tauon jälkeen. Kisaavien radalla tehtiin 0 ja sijoituttiin toisiksi, ja käytiin myös juoksemassa supermöllit TÄYSIIIII vitosen etenemällä! Vitsi miten tuo koira nautti <3 Nyt vaan pidetään peukut pystyssä, että valeraskaus menee pian ohi!

12941197_1139557996096767_1591596267_o

Että silleen. Ehkä tää kirjoitus nyt avas teille vähän, että miks ei oo tehnyt mieli tulla postaileen tänne mitään. Nyt on kaikki kuitenkin (sormet ristissä) menossa parempaan päin. Ollaan tosiaan muutettu nyt sieltä home-asunnosta takaisin Helsinkiin. Löydettiin tosi kiva asunto Munkkiniemestä. Rempattiin vähän ja muutettiin huhtikuun alussa. Mindykin on tosiaan toivottavasti paranemaan päin, Bambin kanssa meillä on pieni agilitykriisi meineillään, mutta se nyt tuntuu todella pieneltä jutulta kaikkeen muuhun verrattuna. En edes ala avaamaan aihetta nyt sen tarkemmin, tuntuis typerältä eka puhua toisen koiran kohtutulehdus -epäilyistä ja alkaa sitten valittamaan miks toinen ei tee kisoissa keppejä nätisti, heh. Onneksi mulla on kaks ihanaa koiraa, joiden kanssa saan harrastaa.
Laitetaas tähän loppuun vielä video, minkä julkaisin viime vuoden puolella facebookissa, ollaan me jotain Bambin kanssa opittukkin sen jälkeen kun agility on aloitettu :)


4 kommenttia:

  1. Sinun ja Bambin agility näyttää niin helpolta, kauniilta ja vaivattomalta :)

    VastaaPoista
  2. No onpas teillä ollut huono tuuri tämän kevään aikana :( Kyllä me vielä pikku Mindy- Batmaneita saadaan aikaiseksi! ;) Hienoa kehitystä Bambin kanssa! <3

    VastaaPoista