tiistai 11. elokuuta 2015

Ajatuksia kilpailemisesta

IMG_8042 (1)

Nyt kun kesä alkaa taas lähestyä loppuaan, kesän treeniryhmät loppuu ja syksyn ryhmät alkaa, niin tässä alkaa pakostakin miettiä suunnitelmia ensi kaudeksi.

IMG_7986

Mehän ei kummankaan koiran kanssa olla vielä startattu virallisissa kilpailuissa. Bambi alkaa olla A-esteen hiomista vaille kisavalmis, kun taas Mindyn kanssa ollaan otettu askel taaksepäin, ihan tarkoituksellisesti siis. Mindy on ihan super nopea koira, jonka pitää myös päästä juoksemaan. Oon huomannut, että mitä enemmän me tehdään jonkun pienen kiemuran kanssa toistoja, sitä enemmän vauhti ja tekemisen ilo hiipuu. Siksi olenkin nyt päättänyt, että tärkeintä on pitää Mindyn kanssa tämä homma oikeesti hauskana, eikä edetä liian nopeesti vaativimpiin harjoituksiin. Mindyn kanssa on parasta mennä täysillä ja nähdä miten paljon se nauttii, ei meillä tämän kouluttautumisen kanssa ole kiire minnekkään.


IMG_7984

Bambi alkaa tosiaan olla kisavalmis, pakko kai se on myöntää. Mä oon aina sanonut, että meitä ei kisoissa nähdä ennen kuin esteosaaminen ja yhteinen tekeminen on täydellistä. No faktahan on se, ettei tässä lajissa tule todennäköisesti ikinä meno olemaan täydellistä. Aina on jotain kehitettävää ja treenattavaa, eikä siitä pääse mihinkään.


IMG_8019

Bambi on aivan mieletön koira, ja vaikka mä oon tosi itsekriittinen, niin ollaanhan me oikeesti kehitytty tosi paljon viimeisen vuoden aikana. Kun miettii, et lähettiin siitä tilanteesta et Bambin kanssa piti tyyliin itse ryömiä putkeen, jos sen halusi menevän sinne. Epiksien supermölli -radoilta tultiin yleensä sylikyydillä pois, kun kaikelle piti haukkua eikä ohjaajan käskyjä otettu kuuleviin korviin. Ei uskoisi samaksi koiraksi tuota, ketä mä saan nykyään ohjata. Bambin kanssa tekeminen on ihan parasta.



IMG_7967

Mä oon koko ajan ajatellut, että starttaaminen virallisissa on vielä jossain kaukana tulevaisuudessa. Oon aina nähnyt meidät nimenomaan supermölleinä, jotka saa kilpailla epävirallisesti vielä pitkän aikaa. Nyt kun Bambi sitten oppi kepit, niin mä vähän hätkähdyin, et mitä me nyt sit tehdään, kun kepit on opittu? Treenikaverit naurahti, et no meette kisoihin tietysti. Mä olin ihan järkyttynyt, kun enhän mä ollut koko kisaamista vielä edes niin miettinyt. Aina se on ollut sellainen "sitten joskus" -juttu.


IMG_8030

No, tässä sitä nyt kuitenkin ollaan lähdössä viimeisiin treeneihin ennen lauantaina olevaa ensimmäistä virallista starttia. Osallistutaan vain hyppyradalle, kun se A on nyt vielä kuitenkin vähän epävarma. Hypärille kuitenkin ilmoittauduttiin (hieman ehkä Maijun painostamana :DD), että saadaan nyt vaan se eka startti pois alta, ettei se kummittelis enää mörkönä mun mielessä. Lauantai-aamuna suunnataan siis Ojankoon kisakirjan ostoon ja mittaukseen, jännää! Peukut pystyyn siis :)



IMG_8054

Kuvat © Malena Lindgren

4 kommenttia:

  1. Onnea ja pitkää kisauraa teille :)

    VastaaPoista
  2. Voi ollaan just tuolloin Kotkassa ni en pääse näkemään teidän starttia :/ Ois ollut hauska nähdä teidät livenä, mutta ehkä se joskus onnistuu :) Sulla on tosi ihana blogi ja hauvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi hitsi! No jos meidän kisaura lähtee sujuvasti käyntiin, niin eiköhän me vielä kisoissa törmätä!! :)
      Kiitos kovasti <3

      Poista