sunnuntai 4. lokakuuta 2015

Miten menee, Mindy?

Noniin, vihdoin ja viimein kerettiin käydä vähän videoimassa tuon agipuupin esteosaamista. Olen saanut paljo kyselyitä, että mitä Mindylle kuuluu, mitä esteitä se osaa, miten kontaktit sujuu jne. Ajattelin tehdä aiheesta ihan oman postauksensa.

Ensin on pakko näin julkisestikkin vähän hämmästellä tällaista mörköä, nimeltä kisa-ikä. Lähes aina, kun olen jutskannut jonkun kanssa kisoissa ja he ovat kyselleet noita ylläolevia kysymyksiä Mindystä, ovat he ihmetelleet "mutta sehän on jo kisa-ikäinen."
Koirahan saa startata virallisissa kilpailuissa sen jälkeen, kun 18kk rajapyykki ylittyy. Täytyy painottaa, "koira SAA startata", koiran ei tarvitse startata.

Mä kuulun siihen ryhmään, jonka mielestä kisa-ikä tulisi nostaa kahteen vuoteen. Ihan vaan sen takia etteivät ihmiset kokisi tätä ihme tarvetta, että koiran täytyy olla täysin kisavalmis ja esteosaamisen täydellistä heti 18 kuukauden iässä.
Älkääkä käsittäkö väärin. En ajattele, että kaikki jotka starttaavat virallisissa koiran ollessa 18 kuukautta, tekisivät jotain väärin. Ei todellakaan. Suurin osa heistä on varmasti antanut koiran kasvaa ja kehittyä rauhassa ja treenanneet sopivissa määrin. Sitä en epäile.

Mutta sitten kun törmää näihin sankareihin, niin kuin minä viime kisoissa. Menin silittämään tämän nimeltämainitsemattoman henkilön pentua, joka oli todella suloinen. Pentu vaikutti tosi väsyneeltä, silmät meinasi mennä kiinni vaikka oltiin kisapaika hulinassa ja ihmettelin tätä vähän ääneen. Omistaja kertoi että pentu on väsynyt, koska he ovat treenanneet tänään 3 tuntia. Mä ihmettelin ja kysyin, että mitä sä olet oikein näin nuoren koiran kanssa treenannut 3 kokonaista tuntia? Vastaus oli, että "keppejä, tekeepähän nyt ainakin kaikki kulmat." Juteltiin vähän lisää ja paljastui, että tämä 8 kuukauden ikäinen pentu harjoittelee neljä kertaa viikossa agilityä, keppejä, kontakteja ja kokonaisia ratoja. Mun on pakko myöntää, että tuli tämän keskustelun jälkeen vähän vastenmielinen fiilis koko lajista. 

Mä en vuodata asiaa nyt enempää, koska tästä tulee ihan jäätävä kilometripostaus muuten. Mutta ihan näin selvennyksenä kaikille, että joo Mindy on 20 kuukautta, mutta ei ole vielä startannut virallisissa kilpailuissa. Tämä johtuu siitä, että me ollaan treenattu aika vähän. Ollaan leikitty, heitelty palloa ja tehty agilityä siinä sivussa. Ollaan pidetty tämä laji meille molemmille hauskana, jota sen kuuluu ollakkin. Ollaan etsitty sitä yhteistä flow:ta, ja löydetty se. Meidän yhteinen tekeminen on ihan parasta ja nautitaan molemmat siitä hulluna! :) 

Mä oon aloittanut tämän lajin alle vuosi sitten, ja ilman mun treenikavereita, valmentajia, ja kasvattajia (tai paremminkin *kasvattajaa, kiitos Heidi :D) olisin saattanut olla itsekkin siinä luulossa, et kovat treenit täytyy aloittaa tosi aikaisin jotta koira on kisavalmis heti kisa-iän täyttyessä. Mutta onneksi olen saanut korvaamattomia neuvoja ja osannut harrastaa tätä lajia maltilla. Muuten varmasti olis mennyt maku koko hommasta sekä minulla että koirilla.
Olen niin kiitollinen, että mulla on kaksi tervettä koiraa ja sitä kautta lupa & hyvä omatunto harrastaa, sekä tehdä välillä niitä rankempiakin treenejä ja kisareissuja.

No mutta nyt vihdoin asiaan........... :D





Tein tällaisen videokoosteen nykyisestä esteosaamisesta niiden esteiden kanssa, jotka ovat vielä työnalla;


Kepit

12-kepin sarjaa ollaan treenattu nyt yhteensä ehkä kaksi kertaa :D Rytmi on kuitenkin pienestä treenimäärästä huolimatta alkanut löytymään aika kivasti. Kepit olen opettanut molemmille koirille 2x2 -menetelmällä ja vannon niin tämän ko. menetelmän nimeen, amen. Laskin, että Mindylle 2x2 treenikertoja on kertynyt yhteensä 8, KAHDEKSAN!! Ja se tekee tosiaan kaikki 12. Ihan mieletöntä.

Harjoittelemisen varaa löytyy vielä kuitenkin hurjasti. Täytyy ottaa kepit osaksi rataa ja harjoitella niitä eri liikehäiriöllä ja -ohjauksilla. Mut ihan huisia, oon jo tähän niin tyytyväinen et puupi oppi nää niin nopeesti!


A-Este

A:n juoksari on tällä hetkellä ihan loistava. Mindy rytmittää laukan lähes täydellisesti. "Pieniä" epätoivon hetkiä välillä on ollut, niin kuin juoksukontaktien opettamiseen vähän kuuluukin, mutta kun lopputulos on tämä niin ei voi kuin hymyillä tyytyväisenä! Onneksi en luovuttanut, vaikka jotkut välillä muistuttelikin miten helppo olis opettaa vaan pysäytys!

Nyt voidaankin alkaa harjoitella haastavempiakin ohjauskuvioita, kuten takaaleikkausta A:n yhteydessä. Lisäksi haluan treenata käännökset kuntoon, kun tähän mennessä ollaan aikalailla paahdettu suoraan eteenpäin A:lta.


Puomi

Puomi on hyvä. Harmi kun en saanut videolle ihan parasta suoritusta, mutta ihan ok tuokin, vähän hidas vaan. Välillä neiti näppärää täytyy muistuttaa et hei tähän kuului pysähtyä, kun A:n treenaamisen jälkeen neiti on ihan tykinkuulana näyttämässä miten hienosti hän tuon puomin juoksarina suorittaisi :D 

Puomi tarvii vielä paljon toistoja. Oon nähnyt miten pirun hyvä se voi Mindyn kanssa olla, joten haluan siitä sellaisen. Lisää treeniä siis vaan! Sit kun sujuu muuten, niin sama käännös- jne. treenit kuin A:lle.


Keinu

Hahaa! Meidän vauva-keinu :) Täydelliseen täysikorkean keinun suoritukseen on vielä vähän matkaa, mutta mun mielestä on ihan parasta kun neiti paukuttelee keinua nykyään innostunut kiilto silmissä häntä heiluen, kun vielä muutama kuukausi sitten se pelkäsi koko estettä ihan kamalasti. Keinun nykyiseen tilanteeseen olen siis very happy! Ja suunta ei ole kuin ylöspäin :)


Mutta tällaista tällä kertaa. Vähän jälleen venähti, mutta niin käy joskus :D Kivaa sunnuntai-iltaa ja alkavaa viikkoa kaikille! 

4 kommenttia:

  1. Heippa! Hyvä kirjoitus kisaikäisen koiran kanssa treenaamisesta. Itselläkin on semmoinen, melkein 20kk vanha shelttipoika, joka ei vielä todellakaan osaa kaikkia esteitä.. Voi kun useammat ymmärtäisivät, että kisaamaan ei tosiaan ole mikään pakko mennä 18kk iässä. Mulla ainakin ei omat sheltit ole edes olleet henkisesti valmiita vielä tuolloin, puhumattakaan esteosaamisesta tai varsinkaan siitä, että koirat kehittyvät fyysisesti vielä noin parivuotiaiksi asti. Aika järkkyä toimintaa treenata noin paljon vasta 8kk ikäisen pennun kanssa, kuin mitä kuvailit :(
    Kiva lukea teidän blogia! :) Millä tekniikalla oot opettanut juoksu A:n? Näyttää tosi hyvältä! Meidän keinu on ihan samannäköinen.. :D
    Alma&shelttipojat

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Ja joo siitä henkisestä valmiudesta puhumattakaan.. :D Olin kyllä niin järkyttynyt sen pennun treenimäärästä. Onneksi tuollaisia ihmisiä on vain ehkä 1% meistä lajin harrastajista, ainakin toivottavasti.

      A:n juoksari on löytynyt oikeastaan ihan vaan luontaisen rytmin kautta. Pumpperia käytin aluksi siihen, että saadaan harjan yli menevä laukka tarpeeksi pitkäksi. Muuten oon vaan kannustanut vauhtia, että koirat on pidentäneet laukkaa ja sitä kautta on sitten se oikea rytmi löytynyt. Paljon toistoja ja naksutteluja tämä on kuitenkin vaatinut ;)

      Hauska ettei olla kai törmätty missään (ainakaan en nyt muista et olisin nähnyt teidät, mitä sun blogista katsoin) vaikka meillä onkin samanikäiset ja -rotuiset koirat. No mutta toivottavasti vielä törmätään! Tsemppiä treeneihin ja kiitos kivasta kommentista :--)

      Poista
  2. Mun mielestä ei pitäisi olla mikään kiire. Tärkeetä on kumminkin että koiralla on hauskaa, eikä latisteta sitä intoa hinkkaamaalla jotain ylipitkää aikaa.
    Mindy on kyllä ihana <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oot niin oikeessa! Vielä kun saisi harrastajat tajuamaan tämän :/
      Mindy kiittää kovasti <3

      Poista